Tornionjoen lohisaalis uuteen ennätykseen

Vuoden 2014 Tornionjoen lohisaalis oli 147 tonnia. Saalis on moninkertainen 2000-luvun keskisaaliiseen (42 tonnia) nähden. Yksilömääränä saalis tarkoittaa noin 18 000 lohta. Myös kalastajia oli alueella ennätysmäärä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).
Luken ja Ruotsin Norrbottenin lääninhallituksen seurannan mukaan Tornionjoen lohisaaliista saatiin Suomen puolelta 124 tonnia ja Ruotsin puolelta 23 tonnia. Suurin osa saaliista muodostui kahden merivuoden ikäisistä 6–8 kilon painoisista lohista.
Vuonna 2014 Tornionjoen, Muonionjoen ja Könkämäenon muodostamalle yhteislupa-alueelle lunasti viehekalastusluvan 10 600 kalastajaa. Kalastajamäärä oli lähes kaksinkertainen 2000-luvun keskiarvoon verrattuna. Suurin osa kalastajista (86 %) oli ulkopaikkakuntalaisia, ja he saivat myös suurimman osan (63 %) lohisaaliista. Yli puolet yhteisluvan lunastaneista vapakalastajista onnistui saamaan lohen.