Ministeri Leppä suojelee Lohiviikon

”On vertaansa vailla oleva elämys lohestaa Väylällä. Se vaatii erityistä osaamista ja herkkää tuntumaa vavan varressa”, kirjoittaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Muonion Lohiviikoille lähettämässään tervehdyksessä. Leppä on lupautunut tämänvuotisen Lohiviikon suojelijaksi.

Muonion Lohiviikon soutelukisa käydään tänäkin vuonna kahdessa jaksossa. Ensimmäiselle jaksolle veneet lasketaan Väylään maanantaina 23. heinäkuuta kello 19, kun lohen viikkorauhoitus päättyy. Jakso päättyy keskiviikkona 25. heinäkuuta kello 12.

Toiselle kilpailujaksolle venekunnat pääsevät torstaina 26. heinäkuuta aamukahdeksalta. Toinen jakso päättyy perinteisesti kisaviikon lauantaina puolenpäivän aikaan.

Suurimman lohen nostajalle on tänä vuonna palkintona ajettava ruohonleikkuri. Muille on luvassa mm. perämoottoreita ja kelkka-asuja.

Perinteiseen tapaan Lohiviikon ohjelmaan mahtuvat Nuorten harrikisa keskiviikkona ja Lasten onkikilpailu torstaina sekä tietenkin palkintojenjako ja päätöstanssit lauantai-iltana. Tämän vuoden uutuus on keskiviikon Kalamiesilta, jossa lohestajat viettävät vapaailtaa saunomisen merkeissä Karimellan montulla.