Kalamiesilta myös ensi vuoden ohjelmaan

Muonion lohiviikkojen ensimmäinen kalamiesilta Karimellassa keskiviikkona täytti tehtävänsä. Kilpailunjohtaja Juha Niemelä kertoo, että osallistujia oli yli kolmekymmentä ja juttua riitti.

”Sauna oli lämmin, ja niin oli vesikin. ’Kylmässä’ jokivedessä näkyi paljon kalamiehiä polskimassa, ja ajateltiin jo lähettää Ilta-Sanomiin kuva, että Muonionjoella on havaittu vaaleita hylkeitä…”

Muonion lohiviikot kiittää hienosta illasta Risto Mämmiojaa ja Markku Kauppilaa. Myös ilmojen haltia oli tapahtumalle suosiollinen, sillä ukkonen meni ohi Ruotsin puolelta.

”Ensi vuonna uudestaan ja isommalla joukolla”, Niemelä lupaa.