Inga nosti isoimman harrin

inga Alatalon voittoharrilla oli pituutta 30 senttiä.

Inga Alatalon voittoharrilla oli pituutta 30 senttiä.

Muonion tämänvuotinen Lohiviikko käynnistyi tiistai-iltana Nuorten harrikisalla. Heinähelteessä Harrinivan rannassa nähtiin 12 kilpailijaa, joista seitsemällä myös tärppäsi.

Voittokala oli tällä kertaa 30-senttinen ja kävi kiinni Inga Alatalon pyydykseen. Joni Iittiläisen hopeakylki oli kaksi senttiä lyhyempi, ja 26-senttisen joesta nostivat sekä Veikka Salmi että Samuel Ström. Veikka vei pronssisijan, sillä hän oli kolmella saaliskalallaan kilpailun ahkerin harrin irrottaja. Myös Teemu Haapamäki kohensi sijoitustaan saamalla kaksi harria.

Kaikki kilpailukalat olivat alamittaisia ja pääsivät mittauksen jälkeen takaisin Väylään kasvamaan isoiksi.

Lohiviikon pääkisa käynnistyy keskiviikkona puoliltapäivin, jolloin alkaa varsinainen soutelumaraton. Ensimmäinen kilpailujakso päättyy vasta torstaina iltakymmeneltä.

Vaikka helteinen sää on pitänyt lohet viime päivinä kaukana vieheistä, kilpailunjohtaja Juha Niemelä uskoo tälläkin kertaa kunnon kilpailuun.

– Jos harrikisan saalismäärää ajattelee, niin helteestä huolimatta ollaan aivan samalla tasolla kuin viime vuonna, hän virnistää.

Harrikisan kilpailijat ja yleisö pääsivät myös lohen makuun, tosin vain silmänruoan tasolla, sillä rannan tuntumassa nähtiin hyppäämässä arviolta kaksikiloinen titti.

– Harrikisassa saaliin tulo keskittyi kilpailun loppupuolelle. Niin käy varmaan myös lohikisassa, etenkin jos loppuviikolla yölämpötilat laskevat jonnekin 13 asteen tienoille, kuten on ennustettu. Se viittaisi siihen, että lauantain vastaisena yönä joella rymisee, Niemelä sanoo.

Lohikilpailun tulospalvelu toimii jälleen tosiaikaisena tällä sivustolla.