Kirjoittajalta Lohiviikot

Onkikisassa 38 lasta ja 39 kalaa

Viimeöisen sateen jälkeen oli matoja kaivettu ja lapset huoltajineen suunnistivat Pekosen rantaan lasten onkikilpailuihin. Osallistujia oli huikeat 38 lasta, ja he nostivat yhteensä 39 pikkukalaa puolen tunnin kisan aikana. Voiton vei Annika Rauhala kuudella kalalla, ja hyvänä kakkosena oli Aarne Kangosjärvi

Harrikisan pääosissa hauki, salama ja ahven

Kalastus on jännittävää, sen saivat kokea nuorten harrisarjaan osallistuneet tänä iltana. Hilma Virkkusella oli hauki kiinni, mutta sepä puri siiman poikki ja vei Hilman mepsin mennessään. Huoltojoukoissa olleen isän ei auttanut kuin kaivaa kalapakista lisää uistimia tyttärelleen. Heti kisan alkuun

Timo Tolonen johtaa ensimmäisen jakson jälkeen

Timo Tolonen johtaa Muonion Lohiviikon lohensoutukilpaa vakuuttavalla yli 14 kilon saaliillaan. Komea naaraslohi nousi Penäjästä jo maanantai-iltana pari tuntia kisan alkamisen jälkeen. Kakkos- ja kolmossijoilla on ensimmäisen kilpailujakson jälkeen vajaat kymmenkiloiset urokset. Esa Peltonen sai 9,95-kiloisen kalansa Kattilanivasta varhain tiistaiaamuna

Punnitukseen tuotavien kalojen kuntoa pidetään silmällä

Kuolleita tai heikkokuntoisia kaloja on nyt havaittu myös Muonionjoen rannoilla. Aiemmin havaintoja kuolleista tai riutuvista kaloista on tehty Tornionjoella muun muassa Pellossa ja Lappeassa. ”Vielä alkuviikosta todettiin, että Lohiviikon kilpailualueella kuolleita tai heikossa hapessa olevia kaloja ei ole, mutta nyt

Harrinivan punnituspaikalla päiväsaikaan vain päivystys

Sääennuste lupaa maanantaina alkavalle Muonion lohiviikolle hellelukemia. Koska päiväsajan saalisodotukset eivät sään ja viime päivien lohisaaliin vuoksi ole erityisen korkealla, Harrinivan punnituspaikka on varsinaisesti auki vain ilta- ja yöaikaan eli klo 20–08. Muulloinkin saaliin voi tuoda Harrinivan punnituspaikalle, mutta saaliista

Top